Hei äiti!
💜 Soimaatko itseäsi usein?
💜 Tunnetko riittämättömyyttä?
💜 Repiikö vanhemmuus sinut välillä riekaleiksi?
Et ole yksin.
Laatimani itsemyötätuntohaaste on lempeä ja salliva kädenojennus äideille, jotka vellovat niin omien kuin muidenkin asettamien odotusten ristipaineissa ja operoivat arkeaan rajallisilla resursseilla. Rohkene lähteä mukaan!
Sain sähköpostiini kyselyn siitä miten meni itsemyötätuntohaaste, johon otin osaa. Se oli ihana, sopivan kevyt ja kuitenkin täyttä asiaa. Ja siitä näki miten pedagogi on rakentanut merkityksellisen kokonaisuuden, se ei ollut mitään perushuttua. Haasteeseen oli otettu se kaikkein olennaisin ja tehty helposti toteutettavia harjoituksia. Kun luin ne aina ennen sänkyyn menoa, tulin tehneeksi ne. Ne oli selkeästi jotenkin niin merkitykselliset, jotenkin puhuttelevat, ja hyvin muotoillut, että mietin niitä päivän aikana myöhemminkin ja sehän on hyvä merkki – että voi palata niihin päivän aikana, jotta jää pysyvämpi jälki ja jotenkin tuntui että ne jäi ihon alle. Sen takia halusin kiittää.
– Erika