Kaikesta huolimatta tässä

Tämä kirjoitus on osa Mama Mojo -sarjaa, jota julkaistaan joka keskiviikko. Kirjoitukset on alun perin lähetetty uutiskirjeessä uusien Mama Mojo -podijaksojen yhteydessä.

Seksuaalisuutta rikkoneet kokemukset

Seksuaalisuutta voivat haavoittaa ja rikkoa esimerkiksi lapsuudessa ja nuoruudessa koettu kaltoinkohtelu ja hyväksikäyttö tai rajojen rikkoutuminen aikuisiässä. Seksuaalisuus on kuitenkin onneksi joustava ja muovautuva asia, ja vaikka siihen ilmestyisi säröjä, se voi kasvaa ja kehittyä säröjen ympärillä. Tärkeä osa eteenpäin menemistä on kuulluksi tuleminen. Joskus pienenä koetut asiat palaavat mieleen vasta esimerkiksi omien lasten myötä ja silloin onkin tärkeää päästä käsittelemään niitä esimerkiksi traumapsykoterapiassa.

Voi olla merkityksellistä ymmärtää itsensä kokijana, ei uhrina. Se, että on joutunut kokemaan omaan seksuaalisuuteen ja ihmisyyteen kohdistuvaa kaltoinkohtelua, ei tarkoita loppuelämän uhriasemaa.

Ohjat omiin käsiin

Tänään haluaisin sinun pysähtyvän jakson otsikon äärelle – kaikesta huolimatta tässä. Sinun seksuaalihistoriasi ja muutkin elämänkokemuksesi ovat uniikki kudelma. Vaikeat kokemukset ovat väistämättä vaikuttaneet siihen, missä olet nyt ja millaista elämäsi on. Niiden ei kuitenkaan tarvitse määrittää sinua, seksuaalisuuttasi ja elämääsi. Tapahtuneet ovat osa tarinaasi, jota et ole aina voinut itse käsikirjoittaa. Voit vaikuttaa siihen, miten tarinasi jatkuu. Mistä kaikesta olet nyt kiitollinen? Mitä ilon ja kiitollisuuden aiheita seksuaalisuudessasi on juuri nyt?

Haluatko pohtia oman seksuaalisuutesi tilannetta?

Tilaa maksuton SWOT-analyysi itsetutkiskelun tueksi!

Previous
Previous

Elämä jättää jäljen seksuaalisuuteen

Next
Next

Seksuaalisia heräämisiä