Seksuaalisuus synnytyksessä
Seksuaalisuus on ihmisessä kohdusta kuolemaan. Synnytys on osa synnyttävän henkilön elämänkaaren seksuaalisuutta, yksi niin kutsutuista verimysteereistä, blood mysteries, eli menarke (ensimmäiset kuukautiset), synnytys ja menopaussi (kuukautisten loppuminen).
Tämä on kolmiosaisen kirjoitussarjan toinen osa. Ensimmäinen osa julkaistiin viime viikolla ja sarjan viimeinen kirjoitus julkaistaan ensi viikolla.
Synnytys seksuaalisena tapahtumana
Ajatus siitä, että synnytys on seksuaalinen tapahtuma, hämmentää monia. On kuitenkin täysin mahdotonta erottaa synnytystä seksuaalisuudesta, joka on ihmisessä kohdusta kuolemaan. Se, että synnytys on seksuaalinen tapahtuma, ei kuitenkaan toki tarkoita sitä, että synnytys olisi sama asia kuin seksi. Seksiäkin voi kuitenkin synnytyksen aikana harrastaa. Mikäli sikiökalvo on vielä ehjä, voi emättimeen penetroitua ja vesien jo mentyä on turvallisempaa kiihottaa klitorista. Myös nännien hyväily ja hieronta on hyvä ja turvallinen tapa. Seksileluja voi käyttää ja mikäli toivoo vibraattoria käytettävän myös suihkussa ja ammeessa, on hyvä valita vesitiivis laite. Myös sairaalassa ollessa voi näitä keinoja hyödyntää ja pyytää yksityisyyttä. Kenenkään kätilön ei pitäisi hätkähtää dildosta synnytyssalin pöydällä.
Synnytyksessä on pariskunnan välille mahdollista muodostua aivan erityinen yhteys, joka kantaa myös syntymän jälkeiseen aikaan. Oksitosiinin eli rakkaushormonin myötä synnyttäjä kiintyy lähellään oleviin ihmisiin ja tällä voi olla hyvin myönteisiä vaikutuksia parisuhteeseen. Kumppanuksille voi tulla myös tunne siitä, että kun tällainen niin fyysisesti kuin henkisesti äärimmäinen tapahtuma koetaan yhdessä, selvitään jatkossa mistä vain.
Mitkä asiat tekevät synnytyksestä ja seksistä samankaltaisia ja miellyttäviä?
Vaikka ajatus seksistä synnytyksen aikana tuntuisi todella kaukaiselta ja jopa epämiellyttävältä, on hyvä olla tietoinen muutamista seikoista, jotka vaikuttavat synnytyksen etenemiseen sekä kivun lievittymiseen. Saatat huomata yhtäläisyyksiä rakastelutilanteen kanssa.
Hormonit
Synnytyksessä kehossa erittyy kahta mielihyvähormonia, oksitosiinia ja endorfiinia. Oksitosiini on hormoni, joka käynnistää synnytyksen ja saa kohdun supistumaan. Samalla se aivojen kautta kulkiessaan lievittää supistuskipuja. Oksitosiini on tunnettu rakkaushormonina, jota välittyy myös esim. kosketuksen, hieronnan ja seksin aikana. Kaikki, mikä lisää oksitosiinin tuotantoa synnytyksen aikana, edistää synnytystä – esimerkiksi siis nännistimulaatio, hieronta tai hyväily. Oksitosiini on ujo hormoni, joka tarvitsee toimiakseen turvallisen ilmapiirin. Miellyttävä musiikki, himmeä valaistus ja häiriöttömyys ovat oksitosiinin ystäviä. On myös hyvä muistaa, että vaikka keinotekoinen oksitosiini on kemiallisesti samaa ainetta kuin kehon oma oksitosiini, se ei kulje aivojen kautta eikä siten annan kivunlievitystä ja mielihyvää, vaan ainoastaan supistaa kohtua. Myös adrenaliini kuuluu niin synnytys- kuin seksihormoneihinkin ja antaa virtaa ja voimaa loppurutistukseen.
Kivunlievitys
Synnyttäjän oloa helpottavat usein seuraavat asiat: liike, ääni ja kosketus. Kun kuuntelee kehoaan, saa vihjeitä siitä miten olisi hyvä liikkua. Kun antaa kehon liikkua sen mukaan, mikä kussakin tilanteessa tuntuu hyvältä, tuo se helpotusta. Ennalta opeteltu koreografia ei siis välttämättä auta, vaan kannattaa heittäytyä hetkeen. Monille saattaa kehittyä joku rytmikäs toistuva liike, joka helpottaa oloa. Synnytyslaulua on matalaa ja pitkää ääntelyä, joka voimistuu ja heikkenee aina supistuksen voimakkuuden mukaan. Ääntelystä ei aina voisikaan päätellä onko henkilö synnyttämässä vauvaa vai harrastamassa elämänsä parasta seksiä. Nautintoa synnytykseen voi tuoda myös kosketus. Orgasminkin aikana kehossa tapahtuu supistelua, aivan kuten synnytyksessä kohtu supistelee. Eikä orgasmi ole poissuljettu mahdollisuus synnytyksessäkään. Se on mitä mainiointa kivunlievitystä. Kuten ei monilla seksissä, niin ei synnytyksessäkään orgasmi tule päättämällä asiaa ja tavoittelemalla sitä tietoisesti, vaan se tulee jos on tullakseen, heittäytyminen yleensä edistää asiaa. Synnytys voi myös olla orgastinen ilman yksittäistä orgasmihuippua.
Aivot
Synnytyksen aikana päällimmäinen moderni aivokuoremme, neokorteksi, kytkeytyy pois päältä, ja valloilla on primitiivisempi osa, limbinen järjestelmä, joka ei tunne rationaalista ajattelua. Mikäli synnyttäjän kupla puhkotaan, hän erittää adrenaliinia valmiina taistelemaan tai pakenemaan. Synnytys voi hidastua tai jopa pysähtyä hetkeksi. Harva jatkaisi seksitilannettakaan sen jälkeen, kun huoneeseen on pelmahtanut muita ihmisiä. Tukihenkilöiden ja hoitohenkilökunnan on tärkeä ylläpitää sellaista ilmapiiriä, jossa neokorteksi pääsee lepoon. Synnyttäjää ei ole syytä kuormittaa mittauksilla ja lukemilla — esimerkiksi supistusten kellottaminen pitää neokorteksia aktiivisena ja on vaikeampi päästä vaipumaan kuplaan.
Aiempien kaltoinkohtelukokemusten vaikutus synnytykseen
Synnytyksen aikana voivat aiemmat kaltoinkohtelukokemukset nousta pintaan. Joskus synnytys saattaa laukaista jonkun trauman, josta synnyttäjä ei ollut aiemmin edes tietoinen. Triggeröityä voi esim. sisätutkimuksesta tai tuntemuksesta, jonka vauvan pään painuminen synnytyskanavaan aiheuttaa tai jostain mitä henkilökunta sanoo, pysy nyt paikallasi tms. Tällaisessa tilanteessa synnyttäjä saattaa vaipua samaan lamaantuneeseen tilaan, johon hän on vaipunut, kun häntä on kohdeltu seksuaalisesti kaltoin tai saada hänet rimpuilemaan kuten hän teki yrittäessään vastustella kaltoinkohtelijaansa. Synnytys voi siis tuoda pintaan trauman ja saattaa hidastaa tai vaikeuttaa sen käsittelyä. Toisaalta synnytys voi traumataustaiselle olla myös korjaava kokemus. Keho, joka on kuulunut jollekin toiselle, ollut olemassa vain jonkun toisen tyydyttämistä varten, onkin yhtäkkiä voimakkaammin kuin koskaan oma keho, jossa tuntee niinkin mullistavan asian kuin lapsen syntymän. Se voi olla täydellinen näpäytys kaikelle koetulle ja kaikille kaltoinkohtelijoille – tämä on minun kehoni, minun synnytykseni ja minä saan päättää itseäni koskevista asioista.
Kaikkien tuntemusten salliminen synnytyksessä
Kuulin kerran synnyttäjästä, joka otti epiduraalipuudutuksen, vaikka tuli hienosti toimeen kivun kanssa. Jälkikäteen hän osasi sanoittaa miksi puudutus kuitenkin tuntui tarpeelliselta — hänen seksuaaliset tuntemuksensa aiheuttivat niin paljon hämmennystä, eihän synnytyksessä saisi tuntua kiihottuneelta ja nautinnolliselta. Hämmennyksissään hän otti epiduraalin tukahduttaakseen nuo tuntemukset. Tämän vuoksi aiheesta on tärkeä puhua, jotta kenenkään ei tarvitse tukahduttaa tai hävetä erilaisia synnytyksessä ilmeneviä tuntemuksia ja tunteita.
Jos vieläkin olet sitä mieltä, että synnytys ja seksi ovat yhtä kaukana toisistaan kuin aurinko maasta, niin katso tämä video, jossa tyypillinen sairaalasynnytyksen kulku puuttumisineen on siirretty vauvantekovaiheeseen: The Performance.