QUEER CAMP -viikonloppuleiri aikuisille kvääreille
1.-3.11.2024 Ylöjärven Tahlolla
Alkuvuodesta julkaisin tiedon varhaisnuorten queer camp -päiväleireistä, ja useampi aikuinen fiilisteli miten itsekin olisi kaivannut sellaista omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan tai kuinka itsekin haluaisi päästä vastaavalle leirille.
Joten nyt sellainen leiri tulee! Aikuisten queer camp on viikonloppuleiri, jossa ollaan ja tehdään yhdessä. Majoitus on lähtökohtaisesti jaetuissa huoneissa.
Luvassa on tutustumista, yhteistä ajanviettoa, saunomista, ulkoilua, päiväunia, yhteistä haaveilua ja kaikenlaista olemista ja tekemistä.
Tahlo on We speak gay -majoitustila Ylöjärvellä. Tahlo ei ole saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä (lähin pysäkki 7 km päässä), joten osallistujat saapuvat omilla tai kimppakyydeillä ja on myös mahdollisuus tilata maksullinen yhteiskuljetus Tampereelta.
Leirin vastuuvetäjänä toimin minä, Anna-Riitta Kässi, mutta me jokainen osallistumme leirifiiliksen ja ohjelman luomiseen.
Haluan pitää leirin hinnan kohtuullisena eli mahdollisimman monelle saavutettavana, joten leirillä ei ole juurikaan järjestettyä ohjelmaa tai ulkopuolista cateringia. Hinta kattaa siis vain majoituksen, varmasti riittävästi ruokaa sekä ulkoistetun loppusiivouksen. Valmistamme ruoat yhdessä ja osallistujat ottavat yhteisvastuuta ohjelmasta. Voit tuoda mukaasi esim. lempilautapelisi, musiikki-instrumentin, keskeneräisiä käsitöitä tai paikattavia vaatteita, värityskuvia ja kyniä, järjestää päivädiskon tai muulla tavoin kutsua muita yhteiseen tekemiseen.
Leirillä kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen ja suostumuksellisuuteen, eli saa olla myös omissa oloissa, seurata vierestä tai olla yhteisessä tilassa omia juttuja tehden.
Tahlon tilat eivät ole esteettömät. Mikäli käytät apuvälineitä, olethan yhteydessä niin kartoitetaan olisiko osallistumisesi mahdollinen.
Syömme leirillä vegaanisesti. Leiri on savuton, päihteetön ja hajusteeton.
Leirin hinta sisältää majoituksen, ruoat, loppusiivouksen sekä alv 25,5 %. Jokainen kustantaa matkansa itse.
200 € 5 hengen huoneessa
250 € 2 hengen huoneessa
300 € 1 hengen huoneessa
Leirille mahtuu 10-15 henkilöä majoitustoiveista riippuen.
Leirillä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.'
Leiri toteutuu, mikäli 30.9. mennessä on ilmoittatunut vähintään viisi henkilöä.
Ilmoittauduttuasi leirille saat 50 € varausmaksusta laskun, joka erääntyy 7 vrk kuluessa siitä, kun minimiosallistujamäärä on täyttynyt eli viimeistään 7.10.. Loppuosan voit maksaa 1-3 osassa vuoden loppuun mennessä. Kysythän, mikäli tarvitset joustavampaa maksuaikaa.
Peruutusehdot
Leiri-ilmoittautuminen on varausmaksun suorituksen jälkeen sitova. Esteen sattuessa oman leiripaikan voi siirtää kuluitta toiselle osallistujalle.
Leirin viitteellinen ohjelmarunko
Pe 1.11.
17-18 saapuminen ja majoittuminen
18.30-19.30 tutustumista
19.30-22 sauna ja iltapalaa
23-8 hiljaisuus
La 2.11.
9-10.30 aamupala
10.30 vertaispiiri
vapaata oleilua
12.30 lounas
ruokalepo
ulkoilua
15 laavulla välipalaa ja iltapäiväkahvit
sisäpuuhia
17.30 päivällinen
vapaata oleilua
20-22 sauna ja iltapalaa
23-8 hiljaisuus
Su 3.11.
9-10.30 aamupala
10.30-11.30 viimeinen yhteinen kokoontuminen
11.30-12 pakkaaminen
12 rääppiäiset halukkaille
klo 13 mennessä kotiinlähtö
Mitä kväärimmäksi meno on muuttunut omassa elämässä, sitä kväärimmäksi tuntuu muuttuvan myös yritystoimintani. Ja hyvä niin. 🥰
Olen 40-vuotias ei-binäärinen, gender queer läsnäolon, kohtaamisen ja fasilitoinnin ammattilainen. Olen doula, doulakouluttaja, seksuaalikasvattaja ja -terapeutti, ratkaisukeskeinen valmentaja ja varmasti osittain ADHD:ni vuoksi teen limittäin ja lomittain vähän kaikkea, jotta työssä pysyy mielekkyys eikä ehdi tylsisistyä. Olen myös kahden koululaisen äiti.
Koska olen ymmärtänyt oman identiteettini vasta myöhemmin aikuisiällä, tiedän ettei vertaisten löytyminen tai yhteisöön kuuluminen ole aina automaattista ja helppoa. Tämä leiri on omalta osaltani yksi kädenojennus vertaisten löytämiseen ja kohtaamiseen. Olet tosi tervetullut mukaan olipa sinulla jo laaja ja pitkäaikainen queer-yhteisö tai olet vasta etsiytymässä omiesi joukkoon, tai mitä vain siltä väliltä.
Sinä itse määrittelet itsesi ja osallistumisesi on oikeutettu, mikäli koet olevasi leirin kohderyhmää. Tiedän, että joskus voi tuntua siltä, että onko varmasti riittävän kvääri siihen, tähän tai tuohon. Luota, että tää leiri on just sulle. 💜
Haluatko jatkossa kuulla queer camp -toiminnasta? Jätä yhteystietosi, niin saat aina varmuudella tiedon tulevista tapahtumista.