Ensimmäinen kirje

Tämä kirje on osa vuonna 2025 käytävää kirjeenvaihtoa Anna-Riitta Kässin ja Milla Hormaluoman välillä.

Hei Milla!

Muutama päivä sitten 13-vuotiaani halusi lähettää kirjepostia ja annoin hänelle kirjekuoren postimerkillä varustettuna. Hän sanoi osaavansa kyllä kirjoittaa osoitteen. Hetken kuluttua hän toi kuoren, josta löytyi vastaanottajan nimi vasemmasta yläkulmasta ja osoite ihan oikeasta kohdasta postimerkin alta – kirjoitettuna ylösalaisin. Vuosi 2025 on siis alkanut kirjeteemalla myös kasvatuksen osalta.

En muista, että kukaan olisi itselleni koskaan varsinaisesti opettanut kirjekuoren käyttämistä, vaan mallioppiminen oli tehokasta 90-luvulla, kun posti kuljetti vielä miljoonia kirjeitä vuodessa. Itselläni oli vuosien saatossa ainakin toistakymmentä kirjekaveria, joista osa oli esimerkiksi perhetuttujen lapsia tai luokkakavereita, osa kirjeenvaihtopalstoilta löytyneitä tuttavuuksia. Lapsuudenystävän muuttaessa teini-ikäni kynnyksellä Alankomaihin alkoi kirjeenvaihto, joka piti ansiokkaasti yllä Mäntsälän postin postimerkkimyyntiä. Lähetin kirjeen maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kuukausirahastani, joka oli tuolloin 50 markkaa, meni valtaosa postimerkkeihin. Nykypäivänä tämä maksaisi kuukaudessa 43,80 €, sillä sivuja oli sullottu kuoreen joka kerta niin paljon, että 20 g ylittyi heittämällä.

En ole kirjoittanut kirjettä vuosikausiin enkä varmasti kovin monta kertaa ole kirjoittanut kirjettä tietokoneella. Aiemmat kirjeet ovat olleet myös hyvin henkilökohtaisia ja nyt me julkaisemme kirjeemme kenen tahansa luettaviksi. Kokemus poikkeaa siis monin tavoin aiemmista. On tässä myös jotain tuttua. Sinut, Milla, löysin kirjeenvaihtoilmoitukseni perusteella, vaikkei sitä julkaistukaan missään lehdessä. Nyt kirjoitan kirjettä, joka aloittaa vuoden 2025 kestävän kirjeenvaihtoprojektin, josta olin ehtinyt haaveillla jo vuotta aiemminkin.

Kuten kirjeenvaihtoilmoituksessani kerroin, halusin ryhtyä tällaiseen kirjeenvaihtoon vastaiskuna sosiaalisessa mediassa asetetuille kohtuuttomille paineille reagointinopeudesta, ja lisäksi kehittää omaa ajatteluani ja kirjoittamistani. Ostin syksyllä Baltic Circle -teatterifestivaalilta sukat, joiden varsissa on teksti as slow as possible. Vaikka olemme sopineet kirjoittelevamme toisillemme vuoroviikoin eli varsin tiheästi, pidän tätä silti tervetulleena hidastamisena.

Ensimmäisessä kirjeessä lienee syytä jotenkin esittäytyä, eikä vain sinulle vaan myös muille lukijoille. Tuntuu jännittävältä, kun ei yhtään tiedä kuka näitä meidän kirjeitämme lukee.

Olen siis Anna-Riitta, nelikymppinen helsinkiläinen kasvatus-, koulutus- ja -kohtaamisalan moniottelija. Asun perheeni kanssa Pasilassa ja elämäni pyörii varsin pienellä alueella. Teen töitä kotoa käsin kokoaikaisena yrittäjänä. Kaikki säännölliset menoni ovat kävelyetäisyyden päässä ja kaupungin keskustaankin päädyn lähinnä teatteriesitysten perässä. Rakastan myös pyöräillä. Vuosia sitten pyöräilin vuoden ympäri töihin ja kaikkialle, mutta etäisyyksien ollessa lyhyitä nykyisessä elämäntilanteessani, en ole nähnyt syytä vaihdattaa pyörääni talvirenkaita.

Synnytysten ja seksuaalisuuden maailma on imaissut minut täysin sisäänsä viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana, ja kaikkien näiden vuosien aikana mukana kulkenut yhteiskunnallinen asioiden tarkastelu on voimistunut niin, että harkitsen vakavasti sosiaalitieteiden opintoja. En tiedä millaista yliopisto-opiskelu olisi näin nelikymppisenä, kun se parikymppisenä oli usein pään hakkaamista seinään, vaikka silloin opiskelin kieliä ja opetusta järjestettiin paljon myös pienryhmissä. Massaluennot ja kirjatentit olivat vain harvinaisia haasteita. Vaikka uudet opinnot sisältäisivätkin paljon näitä pelkäämiäni kurssien toteutustapoja, olisivat edellytykseni pärjätä silti varmasti paremmat kuin 20 vuotta sitten. Muutama vuosi sitten saamani ADHD-diagnoosi on lisännyt valtavasti ymmärrystä itsestäni ja uskon, että olisin eri tavalla kypsä korkeakouluopintoihin kuin heti lukion jälkeen.

Koronapandemian alkutahdeilla aloin elvyttää lukuharrastustani ja sen kautta myös kehittää pitkäjänteisempää keskittymiskykyä. Viime vuonna luin yli 150 kirjaa. Täytyy tosin myöntää, että edelleenkin tartun mieluummin kaunokirjallisuuteen kuin vaikkapa oman alani oikeasti mielenkiintoiseen tietokirjallisuuteen, mutta uskon, että voisin oikeasti selvitä tenttikirjallisuudestakin. Ja toisaalta kun on saavuttanut elämänvaiheen, jossa ei ole jokin koulutus tai tutkinto tekeillä ja on ollut aikaa lukea ihan mitä vain, niin olisinko valmis luopumaan siitä?

Olisiko sinulla muuten suositella jotain kirjaa? Bongailen luettavaa milloin mistäkin, mutta en ole varmaankaan koskaan kysynyt keneltäkään suoraan suositusta. Kuulisin myös mielelläni, jos jokin viime vuoden elokuva tai teatteriesitys jäi erityisen hyvin mieleesi – ja tässä nyt tietenkin vain oletan, että olet ylipäätään kuluttanut tällaisia kulttuurituotteita. Mistä juolahtikin tälle ADHD-aivolle mieleen, että sanoin jo viime viikolla kaverille hankkivani lipun samaan esitykseen, johon hänelläkin on jo omansa. Kas noin, nyt se on hankittu. Menemme katsomaan Espoon kaupunginteatteriin vierailevaa naamioteatteriesitystä nimeltään Forever. ”Esitys peilaa perhe-elämän ristiriitoja rakkaudellisen ja humoristisen ironisesti. Teoksessa tarkastellaan vanhemmuutta, kasvatusta, vammaisuutta, ylisuojelevuutta, seksuaalisuutta ja väkivaltaa.” En ihmettele, että kaveri ehdotti esitystä minulle.

Onpa ollut kiva kirjoittaa tätä ensimmäistä kirjettä. Sain itseni aamulla kuntosalille ja sen jälkeen osallistuin queer writing groupin tapaamiseen, jonka myötä asetin itselleni aikarajan tämän kirjeen laatimiselle. Tuntuu vapauttavalta tietää, että tämän kirjeen myötä minkään ei tarvitse tulla valmiiksi, vaan juttua voi jatkaa taas reilun viikon päästä, kun alan vastata kirjeeseesi. Monesti blogikirjoitusten ja somejulkaisujen kanssa kestää ikuisuus, koska alan herkästi viilata niitä loputtomiin kuvitellen, etten enää koskaan voisi sanoa tai kirjoittaa aiheesta mitään. Toivon tämän kirjeenvaihdon tuovan helpotusta myös tuohon ongelmaan. Että tekstien irtipäästäminen olisi helpompaa. Tässä kun kuitenkin haaveilen kirjojen kirjoittamisesta, niin sitä on väkisinkin opeteltava.

Jään innolla odottamaan kirjettäsi!

Terkuin Anna-Riitta